Finola – suomalainen hamppu, joka muutti öljyhampun viljelyn

Kun EU:n neuvosto linjasi lokakuussa, että yhteiset hamppusäännöt koskisivat koko kasvia, puhe kääntyi taas kukkiin ja THC-rajoihin. Vähemmälle huomiolle jää, että yksi maailman tunnetuimmista teollisuushampuista on syntynyt Suomessa. Tämä on tarina Finolasta – lyhyestä, nopeasta ja pohjoiseen tehdystä öljyhampusta.

Pellavan edeltäjä: hamppu suomalaisessa maataloudessa

Hamppu ei ole Suomessa uusi tulokas. Luonnonvarakeskuksen (Luke) aineiston mukaan kuituhamppua viljeltiin täällä todennäköisesti jo ennen pellavaa. Varresta saatiin kuitua kankaisiin ja köysiin, ja ainakin Itä-Suomessa siemenistä tehtiin öljyä, puuroa ja tahnaa. Vielä 1800-luvulla hamppupelto oli tavallinen näky pellavan ja nokkosen rinnalla.

Laajemmin Pohjolassa hampun juuret ulottuvat viikinkiaikaan: Norjan Osebergin laivahaudasta, joka on ajoitettu vuoteen 834, on tunnistettu hampunsiemeniä. Sen jälkeen hamppu oli vuosisatoja merenkulkevan Pohjois-Euroopan tärkeä köysi-, purje- ja tekstiilikasvi.

1900-luvulla viljely hiipui. Keinokuidut syrjäyttivät hampun köysissä ja kankaissa, ja myöhemmin huumausainelainsäädäntö teki kasvin viljelystä vuosikymmeniksi käytännössä katoavaa perinnettä.

Kuopiosta maailmalle: miten Finola syntyi

Hampun paluu Suomeen alkoi 1990-luvulla tutkimuksesta. Kuopion yliopistossa (nykyinen Itä-Suomen yliopisto) työskennellyt tutkija J.C. Callaway ja maanviljelijä Tero Laakkonen Palkkilan tilalta ryhtyivät jalostamaan lajiketta, joka menestyisi lyhyessä pohjoisessa kasvukaudessa.

Lähtöaineistoksi valikoitui kaksi Pietarin Vavilov-instituutin geenipankista peräisin olevaa pohjoisvenäläistä kantaa. Avopölytteisen lisäyksen tuloksena syntyi vuonna 1995 jalostuskoodilla FIN-314 kuvattu lajike, joka sai myöhemmin nimen Finola.

Tunnustusta tuli vaiheittain:

  • 1997: riippumattomat kasvinjalostajanoikeuskokeet alkoivat Alankomaissa.
  • 1998: lajike hyväksyttiin Kanadassa.
  • 1999: UPOV-järjestelmän mukaiset kasvinjalostajanoikeudet myönnettiin.
  • 2003: Finola lisättiin EU:n tukikelpoisten lajikkeiden joukkoon, kun Euroopan komissio tunnusti öljyhampun teollisuuskasviksi.

Luke toteaa, että öljyhampun viljely alkoi Suomessa 2000-luvulla – ja juuri Finola teki sen mahdolliseksi. Ylen vuonna 2023 julkaiseman jutun mukaan Suomessa on käytetty öljyhampun viljelyyn noin 2 000 hehtaaria. Samassa jutussa hamppua kuvattiin hyväksi vuoroviljelykasviksi, hiilensitojaksi ja mahdolliseksi tulevaisuuden kasviproteiinin lähteeksi.

Mikä tekee Finolasta erikoisen?

Perinteinen kuituhamppu on pitkä, myöhään kukkiva kasvi, jonka kukinnan käynnistää syksyn lyhenevä päivä. Suomen kesä on sille hankala: valoisat yöt viivästyttävät kukintaa, ja siemenet ehtivät tuskin kypsyä ennen pakkasia.

Finola ratkaisi ongelman kolmella ominaisuudella:

  • Autokukkivuus. Finola kukkii kasvin iän eikä päivänpituuden mukaan. Sitä pidetään ensimmäisenä tällaisena teollisuushamppulajikkeena.
  • Lyhyt kasvu. Kypsä kasvusto on noin 1,5-metristä, joten sen voi korjata tavallisella viljapuimurilla ilman muutostöitä.
  • Siemen edellä. Finola jalostettiin ensisijaisesti siemensatoa varten. Hyvissä oloissa sato voi ylittää 2 000 kg hehtaarilta, ja siemenen painosta noin 30–35 % on öljyä ja noin neljännes proteiinia.

THC-pitoisuus on lajikkeella hyvin matala. Seuraaja Finola2, jonka jalostus alkoi 2006, hyväksyttiin EU:n yhteiseen lajikeluetteloon vuonna 2023; sen THC-pitoisuus jää kypsänä alle 0,10 prosentin. Finola2 on tehty eteläisemmille leveyksille, kun taas alkuperäinen Finola menestyy parhaiten noin 45.–60. leveyspiirin välillä.

Matala THC-pitoisuus ei ole pelkkä lajikkeen ominaisuus, vaan sitä myös valvotaan pellolla. Koska autokukkiva lajike etenee nopeasti, näytteet THC-määritystä varten otetaan jalostajan ohjeiden mukaan Finolasta tavallisesti 40–60 päivää kylvöstä ja Finola2:sta 50–70 päivää kylvöstä. Lämpimillä leveyksillä ja stressaantuneessa kasvustossa näytteenotto aikaistuu.

Siemenestä rakennuksiin: hamppu teollisuuskasvina

Öljyhampun siemenistä valmistetaan kuorittuja siemeniä, rouhetta, öljyä ja proteiinituotteita, ja kasvia hyödynnetään myös rehuna sekä kosmetiikassa. Euroopan komission mukaan koko hamppukasvin käyttökohteita ovat lisäksi tekstiilit, paperi, muovia korvaavat komposiitit sekä rakentaminen, kuten hamppubetoni ja eristeet.

Komission lukujen mukaan EU:n hamppuala kasvoi vuosina 2015–2022 noin 20 500 hehtaarista noin 33 000 hehtaariin, ja tuotanto lähes kaksinkertaistui. Suurin tuottaja on Ranska yli 60 prosentin osuudella. Vuonna 2024 EU:n yhteisessä lajikeluettelossa oli 116 hamppulajiketta, ja maataloustukea saavan viljelijän on käytettävä luettelon sertifioitua siementä. Suomessa Ruokavirasto edellyttää lisäksi muun muassa, että lohkolle kylvetään vain yhtä tukikelpoista lajiketta ja että sato korjataan aikaisintaan kymmenen päivää kukinnan päätyttyä.

Ilmastonäkökulmakin kiinnostaa: komission mukaan hehtaari hamppua sitoo kasvukautensa aikana 9–15 tonnia hiilidioksidia, ja varret saavuttavat täyden pituutensa noin viidessä kuukaudessa.

Pieni lajike, iso jälki

Finola on hyvä esimerkki siitä, miten kasvitiede ja paikallinen tieto voivat herättää lähes unohtuneen viljelyperinteen henkiin. Suomalaista alkuperää oleva lajike on toiminut pohjana myös monien muiden öljyhamppulajikkeiden jalostukselle eri puolilla maailmaa. Kun EU nyt neuvottelee hampun yhteisistä säännöistä, kannattaa muistaa, että osa koko eurooppalaisen hamppuketjun historiasta on kirjoitettu Kuopiossa.

Lähteet